Moi oollaan jo kotiuduttu intiasta mutta vielä pitää vähän valaista loppu päiviä. Kirjoitin kyllä blogin jossain maanantain paikkeilla mutta netti hotellissa vähän reistaili ja jostain syystä se ei jäänyt sivulle muistiin. Joten tästä lähtee nyt toinen kertaus.
Eli perjantaina voitettiin helposti Venäjä niinkuin pitikin. Kaikki meni hyvin ja minä hävisin vähiten pisteitä ja voitin otteluni nopeiten kisojen vanhinta 43-vuotiasta Sergeij Kostrykinia vastaan. Heke puolestaan pelas hirveetä bodaria vastaan jonka pelkkä hausi varmaan painoi enemmän kuin koko heke. Onneksi se ei kuitenkaan osannut pelata ollenkaan joten Hekekin voitti helposti. Olli joutui jopa lyömään pari ihan hyvää lyöntiä jotta venäjän pitkäaikainen, ihan perus OK, ykkönen Severinov kaatui.
Ilta oli sitten rentoutumista ja syötiin ja juotiin(ymmärrä miten haluat) hyvin.
Saksa peli oli lauantai aamulla klo 12. Herättiin suht hyvissä ajoin ja syötiin perus(murot, nuudelit, munakas, pannukakku, lassi/pirtelö/ällöttävä hedelmämehu) aamiainen. Sitten kevyet treenit ja netin ääressä odotellen Saksa ottelua(hallilla oli ilmainen netti yhteys/hotellilla maksoi). Ottelu alkoi lähes-vielä-junnu, Simon Rösnerin ja Ollin ottelulla. Eka erä oli hakemista ja tiukkojen pallojen jalkeen Olli hävis sen vähän yllättäen 11-9. Ajateltiin että kävi vaan huono säkä. Kyllä Olli varmaan hoitaa 3 seuraavaa erää. Siltä näytti kun Ollilla puoli tuntia myöhemmin oli ottelupallo 4 erässä. Sitkeä Simon kuitenkin onnistui viimeisillä voiman rippeillä voitamaan sen erän jatkopalloilla ja viimeisen erän piti olla vaan muodollisuus ollille. Muodollisuus se olikin mutta toisin päin. Simon oli jostain saanut rutkasti lisä tsemppiä ja kun Ollin stopparit kerta toisensa napsui peltiin niin ottelu meidän kaikkien yllätykseksi ja pettymykseksi Sakuille. Seuraavana oli taas Heken vuoro. Heke pelasi hyvää omaa nopeatempoista peliään ja alun tiukkojen pallojen jälkeen saksan vaisu 3.pelaaja ei enää pystynyt haastamaan.
Viimeisenä oli mun vuoro ja mä pelasin kovasti Iiro salosta muistuttavaa sakslaista vastaan. Lyhyt patukka vasuri tuli ekaan erään tosi kovaa ja mun vähän haparoidessa se sai hyvän johdon jota mä kuitenkin onnistuin kaventamaan erän lopussa. Erä kuitenkin toiselle. Toisessa erässä mä johdin parilla pisteellä koko erän ja voitin sen kanssa. Kolmannessa erän keskivaheilla tuli pari huonoa tuomiota joiden takia mä jouduin lopulta liian isoon takaajo asemaan. Neljäs erä oli sitten multa ottelun paras ja voitin sen aika helposti kaverin ollessa jo vähän väsynyt. Lähdin viimeiseen erään positiivisen itsevarmana mutta se ehkä kostautui kun kaveri sai parin pisteen eron. Vähän liika yrittäminen ja malttamattomuus toi pari lisä virhettä ja Ottelu ja peli saksalle, ja Suomi pelaamaan viime vuosina liian tutuiksi tulleille jämä sijoille. Loppu ilta sujui sitten Powerin loistavia lyöntejä, Liam Kennyä vastaan, ihastellessa.
Sunnuntai oli sitten meille tippumisen ansiosta lepopäivä ja sen me meinasimme viettää chennain eläintarhassa apinoita katsellessa. Matkaa kuitenkin osoittautui olevan yli 40 km ja paikallisten teiden kunnon ja taksihinta huomiioon ottaen päätimme pysytellä kaupungissa. Ja sitä paitsi, apinoitahan näkee menemällä ranskalaisten ovelle koputtamaan, yksi nimeltämainitsematon ammattilaisemme väläytti.
Joten suuntasimme paikalliselle kartingradalle. 20 kierrosta runsaan viiden euron hintaan ei ollut paha. Kerrottakoon että Mika oli tässä lajissa kunkku ja vastikään ajokortin saanut Matias vietti enemmän aikaa rengaskasassa kuin radalla. Mutta kivaa oli kuitenkin. Tämän jälkeen suuntasimme paikallisilla moottoririksoilla kohti Marina Beachia, Maailman toiseksi pisintä rantaa jolla tsunami tappoi 4500 ihmistä. Lapsia oli ranta ajotiellä tuhansittain ja kymmenet krikettipelit oli pystyssä. Meidän riksat pujotteli sujuvasti juoksevien lapsien välistä ja Heken ja Mikan riksan läpi lensi jopa tennispallo koskematta mihinkään. Pientä kävelyä rannalla ja sitten riksalla eteen päin. Pujoteltiin slummien läpi ja aina välillä pysähdyttiin katsomaan jotain hienoa kirkkoa tai vastaavaa. Kerran minä ja heke jopa meinattiin jopa mennä sisälle käveltiin sata metriä mutaisessa slummissa kehitysmaassa vitivalkoisissa Dunlopsukasilteen ennen kuin meille kerrottiin että kirkko on suljettu ja aukeaa vasta klo 4. Matka jatkui ja riksakuskit veivät meidät 4 täsmälleen samanlaiseen antiikki/mattokauppaan. Lopulta pääsimme kuitenkin eroon riksoista ja käveltiin loppumatka hotelliin. Iltapäivä sujui sitten hotellin altaalla loikoillessa ja illalla sitten Pizzahutiin syömään. Maanantaina oli sitten peli Ruotsia vastaan. Vastustajat meillä oli samat kuin maaottelussa ja lähdimme otteluun melko luottavaisina. Minä aloitin ja pelsin Badria vastaan. Eka erä oli hyvä ja ajoittain tuntui kuin olisin hallinnut koko peliä. Toisessa erässä liian hienojen lyöntien yrittäminen kostautui ja ottelu lipui harmittavan helposti käsistä. Toisessa ottelussa Olli onnistui flunssasta huolimatta voittamaan tiukasti viidessä erässä Drakenbergin. Niinpä Heke sai pelata kaipaamaansa ratkaisuottelua tuttua Hultia vastaan. Ottelu eteni jälleen tiukkana ja molemmat esitti tosi hyvää peliä. Ikävä kyllä Hult esitti liian monta aivan huikeeta nickiä 5 erässä ja Ruotsi oli taas hiuskarvan verran parempi. Tämän jälkeen jäimme hallille koska halusimme seurata kisojen odotetuimpaa ottelua, Power- Palmer. Ikävä kyllä Powerille tuli pupu pöksyyn ja hän halusi säästellä selkäänsä(=tilastoja). Tosi harmi että ottelu peruuntu koska Power pelaa vielä ihan selvää top 10 kössi. Illalla meillä oli sitten Suomen Kunniakonsuli herra Chidambaramin illallisvastaanotto. Paikalle saapui herra Chidambaramin tuttuja ja kolleegoja ja ilta oli tosi kiva. Ensin juotiin ja juteltiin ja syöttiin koktailnameja. Sitten oli aika iskeä ruoka pöytään jossa ei mun ja Heken suomalaisille makuhermoille löytynyt paljon syötävää. Onneksi jälkiruokapöydästä löytyi reissun parasta suklaamoussea jota me syötiin niin että “napa ruskaa”. Moni vieraista olikin itse pelannut kössiä joskus 70-luvulla ja sitten lopettanut mutta moni tunsi myös paikallisen intian naisykösen Joshna Chinappan. Kuitenkin isompaa roolia kaikkien elämässä pelasi Kriketti. Illan päätteeksi annoimme pari lahjaa herralle ja lähdimme pikkuruisella pakettiautolla kohti Hotelli taj connemaraa. Tiistaina meillä oli vuorossa Itävalta. Heke aloitti ja voitti helpohkosti ottelunsa isoa itävaltalaista vastaan. Toisena Ollin pitii voittaa helopsti itävallan junnututtu Aqeel Rehmanin. Olli kuitenkin takerteli pahemman kerran ja 1-2 ja 5-9 tilanteessa neljännessä erässä pelkasimmekin pahinta. Olli kuitenkin näytti viimeinkin vähäsen ammattimiehen otteita ja voitti lopulta tuskan hiki otsassa ottelun. Täten mulle tuli vain paras 3 erästä ottelu tuttua Jakob Dirnbergeria vastaan. Ottelun mä voitin helposti. Ottelussa tuli myös mun uran ja epävirallisesti kisojen hienoin lyönti. Ikävää että se oli vaan pallojen välissä lyöty lyönti. Rystycrossinicki joka jäi jumiin nickiin. Ollispa ollut kamera valmiina. Sitten seurattiin vähäsen semejä. Tosi jännä peli blokkareiden ja aussien välillä. Onneksi aussit voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen. Illalla mallille ostelemaan vähän tuliaisia ja sitten hip-asia ravintolaan syömään. Nuudelit ja kevätkääryleet oli kisojen positiivisin ruokakokemus.
Viimeisenä päivänä olikin sitten tosi aikainen herätys peli oli jo klo 10 joten aamiaiselle mentiin heti 7 jälkeen. Hallille ja sitten alkoikin peli. Olli oli sairastelujen takia lepovuorossa ja Mika joutui lopulta itsekin pelaamaan. Ensin pelasin kuitenkin minä. Alku oli hyvää ja peli oli ainakin silminnähden tiukkaa mutta minä vaan en saanut pisteitä. Kun mä vielä kerta toisensa perään en nähnyt kaverin(toinen bader tässä turnauksessa ja pelasin molempia vastaan)hyvää boastia niin hävisin 2 ekaa erää liian helposti. Kolmanteen laitettiin pojilta vähän tatsia mailaan(insideläppä) ja kiristettiin lenkkareita. Tämä auttoi ja erän puolvälissä kaveri antoi vähän löysää. Mun peli alkoi vihdoin asettua uomiinsa ja peli tuntui tosi kivalta. voitin 3 ja 4 erän 11-4 ja lähdin viidenteen vahvassa asemassa. Voitto tuli lopulta mutta vasta monien huonojen tuomioiden ja sen jälkeen olin pamauttanut kaveria kyynerpäällä päähän. Tosi kiva päättää kisat hyvään peliin. Toisena pelas Heke jolla ei ollut paljon mahiksia Abdullahia vastaan. Uskomattoman taitava ja nopea Abdullah oli liian iso(vaikkakin pieni kaveri) suupala polvivaivaiselle Hekelle. Viimeisessä ottelussa Mika pääsi vihdoin näyttämään mikä hän on miehiään. Alku oli surkea ja 30 minuutissa 0-2. Katsomoon oli saapunut herra Chidambaran, mukanaan tytär(Heken iloksi;-) joten Mikan oli ryhdistäydyttävä. Käynnistyminen vei vanhalta mieheltä aikansa mutta 4-8 tilanteessa mika vihdoin syttyi. Pallo toisensa jälkeen kuoli mittaan ja lopulta kaverikin ymmärs että helpompaa se on jos se lyö itse pallon peltiin. Näin toinen ottelu voitto suomelle 0-2.sta ja kuwait kaatui. Tämän jälkeen lähdettiin hotellille juhlistamaan kisojen päätöstä höyry saunalla ja pienellä uinnilla. Sitten Minä ja Heke suunnattiin ostoksille kokeilemaan tinkimistaitojamme. Rahaa paloi jonkin verran mutta lopulta pääsimme eroon viimeisistäkin rupiosta. Ilta olikin jo aika pitkällä ja oli aika ottaa hienot turon bleiserit jälleen käyttöön. Banketti oli melko vaisu. Joukko puheita ja välissä ainoa hyvä osa, mc major maniamin hauskat päättömät vitsit vaimostaan ja vaimoista ylensä, ne ei mitenkään liittynyt mihinkään ja tuli joka kerta ihan “puun takaa”. tyyliin:I had a great life, i had a woman and i had money; but then my wife found out!!! ha, ha. Seisovasta pöydästä(jossa kaikki paitsi jäätelö oli liian tulista) vähän ruokaa ja sitten huoneeseen valmistautumaan lähtöä. Sanottiin hyvästi hotellille ja lähdimme isolla bussilla jossa oli monta muutakin joukkuetta kohti lentokenttää kello 1 yöllä. Pienen etsimisen ja pään keikuttamisen(inside läppä) jälkeen löysimme oman lentomme ja pitkän jonottamisen jälkeen pääsimme eroon kamoista. Sitten oli vuorossa odottelua 2h ennenkuin kone lähtisi. Kaikkien päät pilkki ja hyvä kun ehdimme lopulta koneeseen. Mumbaissa sitten piti kamat uudestaan checkata Finnairin lennolle. Tästä syntyi melkoinen soppa koska meillä oli melkoisesti ylipainoa. Me väsyneet suomalaiset emme voineet suvaita tämmöistä käytöstä ja vaikka kuinka soudettiin ja huovattiin niin lopulta jäi sievoinen sunna maksettavaksi meidän extra kamoista. Kone oli lopulta lähes typö tyhjä ja surkea(mini näytöt jotka ei edes toiminut) mutta ainakin tuli nukuttua hyvin vaakatasossa neljän hengen penkillä. Suomeen tultaessa kaikki oli iloisia että taas voi juoda vettä kraanasta ja ilma ei haise paskalle ja ole 99 prosenttia kosteeta. Muuten matka oli saksa ja ruotsipeliä lukuunottamatta kiva ja oli hienoa nähdä tämä uusi kulttuuri ja maa jossa asuu aivan liian paljon ihmisiä. Vanekam ja Namaskaar Intia!!!