[Admin] Viimeaikojen hirveisiin spämmimääriin kyllästyneenä pn “Matkan päältä” -blogin administraattori asentanut sivustolle “Bad Behavior” -spämmifiltterin. Koska ns. standardiasetukset näyttivät edelleen päästävän läpi paljon spämmiä, on nyt kytketty päälle “strict”-asetus. Tämä tuhoaa tehokkaasti späämiyritykset, mutta saattaa estää joiltakin asiallisiltakin käyttäjiltä pääsyn sivuille.
Jos tiedät, että joku ei pääse sivuille, voisitko ystävällisesti laittaa asiasta sähköpostia osoitteeseen: blogi [ät] squash.nu (korvaa osoitteessa [ät] miukulla).
P.S. Edelliseen liittyen lähetti JSK:n Krisu hyvän vinkin. Nyt ovat sekä http:// että https:// kiellettyjä “sanoja” kommenteissa. Jos siis palatte halusta liittää kommenttiinne jonkun täydellisen URLin, käyttäkää jotakin kiertoilmaisua, tai yksinkertaisesti jättäkää tuo alkuosa pois
Taas ollaan reissussa, kohteena Galway, Irlanti. Keskiviikon positiivisen onnistumisen (inssiajo meni läpi plussilla) jälkeen fiilis oli korkealla. Ja oli kiva taas lähteä kisaamaan. Viimeaikaisten huonohkojen tulosten takia olin toissa viikon Virossa hakemassa vähän uusia ideoita mun kössipeliin. Tulevaisuus sitten näyttää, oliko siitä apua.
Eli torstaina aamulla aikaisin lähdin kohti lentokenttää. Hirveä jono oli ulos ovelle asti vastassa ja onneksi törmäsin entiseen koulututtuun, joka on nyt SAS:lla töissä. Se checkas mut sisään koneeseen jonon ohi. Lento Dubliniin Arlandan kautta meni kaikin puolin melko hyvin. Nukuttuakin tuli runsaasti.
Perillä Dublinissa piti sitten löytää bussiterminaali, josta lähti parikin eri linja-autoa Irlannin poikki länsirannikolle Galwayhin. Citylinkin pysäkki löytyi ja 4,5 tunnin matka alkoi. Etäisyyttä oli 250 km ja matka kulki ensin Dublinin kaupungin läpi ja sitten pitkin kaikkia mahdollisimman pieniä teitä kautta Irlannin maaseudun. Monta läheltä piti -tilannetta tuli eteen. Maisemat oli tosi hienot, avaria peltoja, lehmiä, lampaita ja linnoja, mutta melkein 5 tuntia tätä oli vähän liikaa. Perillä Galwayssä subbarin kimppuun ja sitten etsimään majapaikkaa. Pienen kartan tutkinnan jälkeen päätin investoida kalliimpaan vaihtoehtoon eli taksiin. Kuski löysikin eksoottiseen osoitteeseen - 3 Cuan Glas - reilussa 10 minuutissa.
Asuin 2 ekaa yötä pienessä bed&breakfastissa nimeltä Abbey Lee. Huoneessani oli 2 sänkyä, pienen pieni TV, suihku ja vessa sekä tietenkin vedenkeitin brittiläistä theetä varten. Pienen lepäilyn jälkeen lähdin etsiskelemään kössihallia. Galway Lawn Tennis Club löytyikin mukavasti parin sadan metrin päästä (ilmeni, että melkein jokaisessa talossa toimi jonkinlainen bed&breakfast). Hallilla oli karsinnat käynnissä täyttä häkää ja itsekin pääsin vähän pallottelemaan. Illalla kerkisin vielä syömään ja katselemaan golfia TV:stä, sitten aikaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna kävin vähän lämmittelemässä hallilla. Koska matsini olisi vasta illalla, lähdin sitten bussilla keskustaan. Siellä oli täydet pääsiäismarkkinat menossa. Mukava pieni kaupunki täynnä irkkupubeja ja irkkumusiikkia (Riverdance). Löysin sopivan pastamestan, jossa ahmin annoksen Pasta Boloa. Illalla oli sitten edessä oma peli, vastassa paikallinen tähti, Irlannin kakkonen John Rooney. Hän oli ennakkoonkin tosi kova peluri, mutta vasta kentällä tajusin miten hyvä. Koko pääkenttä oli erillisessä huoneessa, joka lisälämmityksen takia oli ainakin 30-asteinen. Edes Ausseissa ei ollut koskaan näin kuumaa kentällä. Jo alkulämmittelyssä alkoi hiki lentää (jopa Matiaksella, joka ei normaalisti hikoile edes saunassa - latojan huomautus).
Itse pelissä mulla ei ollut mitään sanottavaa. Itse en pelannut mitenkään loisteliaasti, mutta kun kaveri ei antanut missään vaiheessa yhtään siimaa, niin olin todella kusessa. Saldona oli kymmenisen pistettä koko ottelussa ja siis todellinen selkäsauna. Harmi, että piti tulla näin kauas, kun sama olisi varmaan onnistunut kotimaassakin. Yleisö oli tietysti koko ajan oman pojan puolella. Lopulta sitten Rooney voittikin koko turnauksen näytöstyyliin - tietysti.
Lauantaina pääsin kentälle parin enkun kaa (pelasitteko enkkua? - latojan kysymys) ja sitten mentiin katsomaan kaupungin vilinää. Vähän fish’n'chipsejä ja illalla semejä katsomaan. Myöhemmin lauantaina käytiin vielä jonkun kaverin kaverin tyttöystävän synttäreillä ja sitten uuteen paikkaan yöksi. Aamulla oli edessä paha herätys ennen kasia, jotta ehtisin aamiaisen jälkeen kello kymmenen bussille. Jätin siis hyvästit tälle viihtyisälle rannikkokaupungille. Paluu Citylinkillä Dublinin lentokentälle kesti tällä kertaa vain reilut 3 tuntia.
Mainittakoon, että Dublinin lentokenttä on yksi sekaisimpia, millä olen käynyt. Niin v—n ahdas eikä mitään opastimia missään. Yhdessä espanjalaispelaaja Bruno Vegan kanssa löysimme kuitenkin lopulta Ryan Airin tiskille ja saimme lippumme selvitettyä. Minun lentoni suuntautui kohti Malmötä, Sturupin pikkukentälle. Nyt myös minä ymmärrän, miksi kukaan, jolla on mahdollisuus muuhun, ei koskaan lennä Ryanilla. Tuolit oli kovia kuin puupenkit eikä selkänoja liikkunut senttiäkään ees eikä taas. Kaikesta mahdollisesta oli karsittu, ihme että tuolin alla oli edes pelastusliivit (olivatkohan edes ehjät…?).
Hengissä kuitenkin päästiin Malmöhön ja vastassa oli ennalta tuttu Olssonien kössiperhe, jonka luona nyt asun jo toista kertaa. Kivaa, että on tuttuja, ettei mene kaikki rahat hotellihuoneisiin. Täällä on nyt sitten treenattu pari kertaa ja torstaina kello 13 (14 Suomen aikaa) on mun eka peli Tanskan Morten Sörenseniä vastaan. Kirjoittelen lisää vaikka perjantaina. Terv. Matias