Perjantai oli koittanut ja aika kunnon pelien jossa miehet erottuvat pojista ja jyvät akanoista. Eli edessä oli peli Espanjaa vastaan pääsystä 8 joukkoon. Kaikilla oli tiedossa kovat pelit. Ekoissa pelissä Erno ja Olli pääsi pelaamaan tuttuja ja vaikeita vastustajia vastaan. Sekä Ernon että Ollin pelin eka erä kesti pitkälti yli 30 min. Espanjan juoksijat Borja Golan ja David Vidal alkoivat kuitenkin pelin edetessä hyytyä ja suomalaiset pääsivät peliin mukaan. Olli onnistui kääntämään ottelun oltuaan jo 0-2 ja 5-8 tappiolla, hyvä Olli. Erno puolestaan joutui toteamaan Vidalin peruslyönnit kerta toisensa perään liian hyviksi ja puolitoista tuntisessa ottelussa 1-3 tappio oli tosiasia.

Heke ja Heikki pääsivät aloittamaan ottelut lähes tunnin aikataulua myöhässä. Nämäkin ottelut olivat pitkiä mutta ei läheskään edellisten mittaisia. Heke onnistui johtamaan 2-1 kun ottelu ratkesi ja espanjalaista ei kiinnostanut voitto vaan 9 peltiä 2 minuutissa sinetöi ottelun 3-1. Heikin kuitenkin hävitessä katalonialais-veljelleen 3-0 jouduttiin Espanja tänäkin vuonna toteamaan parmmaksi kahden erävoiton turvin.

Pelin jälkeen päätimme jäädä hallille koska seuraava peli olisi klo 5. Ruokailu ja sitten seuraamaan naisten maaottelua Suomi-Ruotsi. Saara pisti tutun Loviisan tällä kertaa aikavan maanrakoon ja menetti vain 2 pistettä 15 minuutissa. Elina hävisi sitten tiukan ottelun mutta Lotta korjasi voiton suomelle hienolla voitolla Anna Detteristä.

Illalla miehillä oli sitten vuorossa tanska ja vaakalaudalla oli parhaan pohjoismaan titteli. Olli ja Henrik aloitti ja motemmat voittivat melko helposti ottelunsa. Siten mun ja Hameedin piti saada vain 1 erä ottelun voittamiseksi. Alussa ei näyttänyt hyvältä Hameedin hävitessä 3-0 ja mun hävitessä ekan erän helposti. Toinen erä tuli kuitenkin kotiin ja vielä kolmaskin ja siten mun kisojen eka voitto(jeee) ja pääsy kymppisakkiin. Jotenkin minä onnistuin vielä jättämään kassin hallille joten koko ilta oli jännitystä että löytyisikö se sieltä aamulla(kyllä löytyi, ja passikin oli vielä tallessa)

Illalla oli taas vuorossa snookerin seurantaa ja seurustelua kivassa hotellin alaaulan baarissa. Tuomarit ja valmentajatkin pääsivät mukaan ja sänky kutsui vasta puolenyön jälkeen.

Viimeisenä kisapäivänä Suomella oli vastassa miehissä Irlanti ja naisissa Tsekit. Naiset aloittiva ja EM-debytantti Pia Ojala pääsi nyt ensimmäistä kertaa kentälle. Hienon taistelun jälkeen Pia joutui kuitenkin toteamaan vastustajan paremmaks 3-2 numeroin. Harmi vaan että tämä jäi näitten kisojen ainoaksi peliksi koska suraavassa olisi voinut vielä parantaa…Seuraavassa pelissä Lotta oli aikaajoin hyvin mukana kovaa lyövää vasuria,Lucie Fialovaa vastaan. Lopulta kuitenkin paukut loppu ja häviö ja suomelle tappio. Saara pelasi vielä merkityksettömän ottelun Olga Ertlovaa vastaan mutta hyvän ekan erän jälkeen hävisi 2-1.

Miesten pelissä Irkuilla meinas käydä köpelösti kun keltanokkavalmentaja Simon Parke oli unohtanut palauttaa pelaaja järjestyksen ajoissa. Pelivuorossa ollut pelaaja kun oli jo melkoisessa humalassa Suomi osoitti urheiluhenkeä ja antoi Irlannin vaihtaa miehitystä. Heikki kuitenkin pelasi uransa (minun mielestä) parhaimman pelin ja voitti vaihtomiehen Steve Richardsonin 3-1. Ollikin voitt 3-1.
Seuraavan pelasin minä ja Erno. Erno pelasi Arthur Gaskinia vastaan ja minä kokenutta Derek Ryania. Erno onnistui ottelun alussa hyvin mutta ottelun edetessä Erno hyytyi ja Gaskin vei voiton 3-1. Itse en saanut missään vaiheessa ja varmaan kisojen huonoin pelini tuli väärään paikkaan. Irkut vei siis voiton vaikka maajoukkueen moinivuotinen sotaratsu Tatu Murronmaakin oli päässyt paikalle kannustamaan.
Pelin jälkeen menimme syömään viimeistä lounasta ja sen jälkeen jotkut seurasivat kutkuttavan jännittävää Willstropin ja Gaultierin finaalia sillä aikaakun toiset tutustuivat hollantilaisen oluen maailmaan. Mainittakoon että willstrop voitti 3-2 2 tunnin väännön jälkeen ja kolmen gaultieren krampin jälkeen, tuskallista katsottavaa kaikille joiden jalat ovat joskus krampanneet oikein kunnolla.

Pikkuhiljaa terassilla istuskelun jälkeen siirryimme hotelliin valmistautumaan illan bankettiin. Suomalaiset olivat taas illan parhaiten pukeutuneita. Bussikyydillä kohti hallia josta oli vuorossa kanavalaiva kyyti bankettiravintolaan. Laivakyyti oli sinäänsä hauska mutta reilut toista tuntia amsterdamin toiselle laidalle oli janoisille ja kusihätäisille pelaajille vähän liikaa. Hameedin kanssa innostuimme vilkuttelee ihmisille ja yllättävän moni nainen, lapsi ja jopa yksinäinen mies innostui vilkuttamaan takas. Walesin tytötkin innostui laulelemaan espanjalaisia listahittejä mutta lopulta ylioitkä istuminen alkoi viedä kaikista mehut.

Perille päästyämme kiinalaiseen ravintolaan nimeltä Sea Palace aivan keskusta laidalta kävi selväksi että järjestäjät oli mokannut pöytien ja tuolien laskussa koska isolle osalle porukasta ei ollut tilaa. Tunnin baarissa odottelun jälkeen Konosen Jami onnistui hoitamaan meille pöydän alakerrasta normaalien asiakkaiden joukosta. Siellä me sitten syötiin, osa maksulliselta listalta ja osa yläkerran squashbuffetista. Kaiken tämän sählingin välissä Mika ehti laulaa Maamme-laulun ja Pia suorittamaan maajoukkue kaste(kertokoon siitä lisää jos haluaa). Tämän jälkeen suuri osa porukasta siirtyi Panama-nimiseen yökerhoon mutta suomalaiset päättivät hirveän sisäänpääsymaksun ja törkeän palvelun takia siirtyä hotelliin pitämään omat loppubileet. Osa porukasta jatkoi aina aamutunneille ja aamuneljän aamiaispöytä piristi kummasti. Illan kohokohtiin kuului myös tuomari-Rikun eri englannin murteiden vääntely, aivan huikeeta!!!

Sitten olikin vain jäljellä kotimatka ja se sujui sunnuntaina hiljaisissa merkeissä sillä suuri osa porukasta nukkui lähes koko matkan. Suomessa sitten kaikki lähtivät omille teilleen.
Hyvää kevättä ja kesää kaikille ja näkyillään kössihallilla…

Lentomatka KLM:llä suoraan Amsterdamiin meni ilman suurempia kommervenkeja. Pientä purtavaa saatiin ja sitten suurin osa paneutui opiskelun pariin. Amsterdamiin päästyämme odotimme 20 minuuttia laukkuja ja sitten painuimme Ollin tahdosta nauttimaan ravintopitoista Burger King ruokaa. Sitten olikin jo aika mennä hotellille jotta ehdittäis harkkakentille klo 19. Ensimmäiseen shuttlebussiin mahtui vaan Mika ja Erno joten me muut saimme odottaa vähän kauemmin.

Hotellilla oli sitten täysi kaaos kun 50 ihmistä yrittää checkata sisään samaan aikaan. Onnistuimme kuitenki suht. nopeasti saamaan huoneet ja puolen tunnin levon jälkeen me suuntasimme busseilla kohti kisahallia Frans Otten stadionia josta löytyi 21 kenttää josta yksi oli upea kolmen lasiseinän yleisökenttä. Kevyt harkat ja totuttautuminen kenttiin ja sitten lähdimmekin jo takas hotelliille. Hotellilla oli sitten kössäreille katettu maukas illallinen jossa saimme ekan maistiaisen tulevasta ruokavaliostamme, pastaa tomaatti-jauheliha-herkkusienikastikkeessa. Tätä olemme saaneet vähintään kerran päivässä, joskus kaksikin.

Keskiviikkona sitten alkoi pelit. Ensimmäisessä pelissä saimme vastaan Walesin joka oli ennakkoon kaavailtu lohkon pahimmaksi maaksi. Ensin ykkösten ottelussa Olli voitti hienosti veteraani Alex Goughin. Toisessa ottelussa Heke hävisi Walesin Jethro Binnsille. Sitten olikin jo mun vuoro ja mä pääsin british open voittajaa vastaan pelaamaan. David Evans oli odotetun kova ja vahvalla kädellä lyödyt hämäys lyönnit oli liikaa mulle. Viimeisessä ottelussa Ernon sai todeta Rob Sutherlandin paremmakseen 3-0.

Meillä oli vielä Saksa toisena pelinä keskiviikkona ennen kuin päästäis ”vapun viettoon”. Olli voitti taas hienosti viime aikoina hyvin pelanneen Simon Rösnerin 3-0. Minä sain vastaani kokeneen Stefan Leifelsin. Kookkaan vasurin temmonvaihtelu ja tasainen peli oli liian vahvaa enkä onistunut horjuuttamaan kaveria kuin ajoittain . Kentälle pääsi myös juuri 2 tuntia ennen peliä amerikasta saapunut Hameed. Peli ja etenkin lyönnit näyttivät tutun hyviltä ja peli oli parin pallon päässä päätyä Hameedin voittoon. Häviö kuitenkin tuli Saksan Moritz Dahmenille. Henrikkin hävis, hän Patrick Gässlerille.

Illalla päästiin sitten myös seuraamaan naisen peliä. Vaikka suurin osa joukkueesta potikin jonkinlaista vammaa niin siitä huolimatta tuli hieno 2-1 voitto . Illalla vielä ruokailu hallilla ja sitten hotellille katsomaan snookeria ja Ali carterin 147:aa ja mestareiden liigaa.

Torstaina miehillä ja naisilla oli vain yksi ottelu ohjelmassa. Miehet aloittivat taistelun italiaa vastaan. Olli voitti Jose Faccinin kevythenkisessä mutta fyysistä kontaktia täynnä olleessa ottelussa.
Samaan aikaan pelatussa kolmosten ottelussa Henrik voitti taitavan mutta äärimmäisen epäurheilijamaisen Simone Rocan hyvällä juoksemisella. Muissa otteluissa sekä minä että Hameed hävisimme 3-1. Itse pelasin aika ajoin aika hyvin mutta surkea alku kostautui tällä kertaa.
Naiset hävisivät oman ottelunsa Walesille 2-1.

Sitten olikin maajoukkueella vapaaillan paikka. Lähdimme porukalla ratikalla keskustaan kävelemään. Käytiin kaupoissa, kahvilassa kanavan varrella ja sitten vielä katsomassa ydinkeskustaan rakennettua tivolia, jossa oli hurjimmat koskaan näkemämme vekottimet. Kerrottakoon niistä myöhemmin. Sitten hallin kautta syömään ja takas hotellille.

Saksa peli oli lauantai aamulla klo 12. Herättiin suht hyvissä ajoin ja syötiin perus(murot, nuudelit, munakas, pannukakku, lassi/pirtelö/ällöttävä hedelmämehu) aamiainen. Sitten kevyet treenit ja netin ääressä odotellen Saksa ottelua(hallilla oli ilmainen netti yhteys/hotellilla maksoi). Ottelu alkoi lähes-vielä-junnu, Simon Rösnerin ja Ollin ottelulla. Eka erä oli hakemista ja tiukkojen pallojen jalkeen Olli hävis sen vähän yllättäen 11-9. Ajateltiin että kävi vaan huono säkä. Kyllä Olli varmaan hoitaa 3 seuraavaa erää. Siltä näytti kun Ollilla puoli tuntia myöhemmin oli ottelupallo 4 erässä. Sitkeä Simon kuitenkin onnistui viimeisillä voiman rippeillä voitamaan sen erän jatkopalloilla ja viimeisen erän piti olla vaan muodollisuus ollille. Muodollisuus se olikin mutta toisin päin. Simon oli jostain saanut rutkasti lisä tsemppiä ja kun Ollin stopparit kerta toisensa napsui peltiin niin ottelu meidän kaikkien yllätykseksi ja pettymykseksi Sakuille. Seuraavana oli taas Heken vuoro. Heke pelasi hyvää omaa nopeatempoista peliään ja alun tiukkojen pallojen jälkeen saksan vaisu 3.pelaaja ei enää pystynyt haastamaan.
Viimeisenä oli mun vuoro ja mä pelasin kovasti Iiro salosta muistuttavaa sakslaista vastaan. Lyhyt patukka vasuri tuli ekaan erään tosi kovaa ja mun vähän haparoidessa se sai hyvän johdon jota mä kuitenkin onnistuin kaventamaan erän lopussa. Erä kuitenkin toiselle. Toisessa erässä mä johdin parilla pisteellä koko erän ja voitin sen kanssa. Kolmannessa erän keskivaheilla tuli pari huonoa tuomiota joiden takia mä jouduin lopulta liian isoon takaajo asemaan. Neljäs erä oli sitten multa ottelun paras ja voitin sen aika helposti kaverin ollessa jo vähän väsynyt. Lähdin viimeiseen erään positiivisen itsevarmana mutta se ehkä kostautui kun kaveri sai parin pisteen eron. Vähän liika yrittäminen ja malttamattomuus toi pari lisä virhettä ja Ottelu ja peli saksalle, ja Suomi pelaamaan viime vuosina liian tutuiksi tulleille jämä sijoille. Loppu ilta sujui sitten Powerin loistavia lyöntejä, Liam Kennyä vastaan, ihastellessa.
Sunnuntai oli sitten meille tippumisen ansiosta lepopäivä ja sen me meinasimme viettää chennain eläintarhassa apinoita katsellessa. Matkaa kuitenkin osoittautui olevan yli 40 km ja paikallisten teiden kunnon ja taksihinta huomiioon ottaen päätimme pysytellä kaupungissa. Ja sitä paitsi, apinoitahan näkee menemällä ranskalaisten ovelle koputtamaan, yksi nimeltämainitsematon ammattilaisemme väläytti.
Joten suuntasimme paikalliselle kartingradalle. 20 kierrosta runsaan viiden euron hintaan ei ollut paha. Kerrottakoon että Mika oli tässä lajissa kunkku ja vastikään ajokortin saanut Matias vietti enemmän aikaa rengaskasassa kuin radalla. Mutta kivaa oli kuitenkin. Tämän jälkeen suuntasimme paikallisilla moottoririksoilla kohti Marina Beachia, Maailman toiseksi pisintä rantaa jolla tsunami tappoi 4500 ihmistä. Lapsia oli ranta ajotiellä tuhansittain ja kymmenet krikettipelit oli pystyssä. Meidän riksat pujotteli sujuvasti juoksevien lapsien välistä ja Heken ja Mikan riksan läpi lensi jopa tennispallo koskematta mihinkään. Pientä kävelyä rannalla ja sitten riksalla eteen päin. Pujoteltiin slummien läpi ja aina välillä pysähdyttiin katsomaan jotain hienoa kirkkoa tai vastaavaa. Kerran minä ja heke jopa meinattiin jopa mennä sisälle käveltiin sata metriä mutaisessa slummissa kehitysmaassa vitivalkoisissa Dunlopsukasilteen ennen kuin meille kerrottiin että kirkko on suljettu ja aukeaa vasta klo 4. Matka jatkui ja riksakuskit veivät meidät 4 täsmälleen samanlaiseen antiikki/mattokauppaan. Lopulta pääsimme kuitenkin eroon riksoista ja käveltiin loppumatka hotelliin. Iltapäivä sujui sitten hotellin altaalla loikoillessa ja illalla sitten Pizzahutiin syömään. Maanantaina oli sitten peli Ruotsia vastaan. Vastustajat meillä oli samat kuin maaottelussa ja lähdimme otteluun melko luottavaisina. Minä aloitin ja pelsin Badria vastaan. Eka erä oli hyvä ja ajoittain tuntui kuin olisin hallinnut koko peliä. Toisessa erässä liian hienojen lyöntien yrittäminen kostautui ja ottelu lipui harmittavan helposti käsistä. Toisessa ottelussa Olli onnistui flunssasta huolimatta voittamaan tiukasti viidessä erässä Drakenbergin. Niinpä Heke sai pelata kaipaamaansa ratkaisuottelua tuttua Hultia vastaan. Ottelu eteni jälleen tiukkana ja molemmat esitti tosi hyvää peliä. Ikävä kyllä Hult esitti liian monta aivan huikeeta nickiä 5 erässä ja Ruotsi oli taas hiuskarvan verran parempi. Tämän jälkeen jäimme hallille koska halusimme seurata kisojen odotetuimpaa ottelua, Power- Palmer. Ikävä kyllä Powerille tuli pupu pöksyyn ja hän halusi säästellä selkäänsä(=tilastoja). Tosi harmi että ottelu peruuntu koska Power pelaa vielä ihan selvää top 10 kössi. Illalla meillä oli sitten Suomen Kunniakonsuli herra Chidambaramin illallisvastaanotto. Paikalle saapui herra Chidambaramin tuttuja ja kolleegoja ja ilta oli tosi kiva. Ensin juotiin ja juteltiin ja syöttiin koktailnameja. Sitten oli aika iskeä ruoka pöytään jossa ei mun ja Heken suomalaisille makuhermoille löytynyt paljon syötävää. Onneksi jälkiruokapöydästä löytyi reissun parasta suklaamoussea jota me syötiin niin että “napa ruskaa”. Moni vieraista olikin itse pelannut kössiä joskus 70-luvulla ja sitten lopettanut mutta moni tunsi myös paikallisen intian naisykösen Joshna Chinappan. Kuitenkin isompaa roolia kaikkien elämässä pelasi Kriketti. Illan päätteeksi annoimme pari lahjaa herralle ja lähdimme pikkuruisella pakettiautolla kohti Hotelli taj connemaraa. Tiistaina meillä oli vuorossa Itävalta. Heke aloitti ja voitti helpohkosti ottelunsa isoa itävaltalaista vastaan. Toisena Ollin pitii voittaa helopsti itävallan junnututtu Aqeel Rehmanin. Olli kuitenkin takerteli pahemman kerran ja 1-2 ja 5-9 tilanteessa neljännessä erässä pelkasimmekin pahinta. Olli kuitenkin näytti viimeinkin vähäsen ammattimiehen otteita ja voitti lopulta tuskan hiki otsassa ottelun. Täten mulle tuli vain paras 3 erästä ottelu tuttua Jakob Dirnbergeria vastaan. Ottelun mä voitin helposti. Ottelussa tuli myös mun uran ja epävirallisesti kisojen hienoin lyönti. Ikävää että se oli vaan pallojen välissä lyöty lyönti. Rystycrossinicki joka jäi jumiin nickiin. Ollispa ollut kamera valmiina. Sitten seurattiin vähäsen semejä. Tosi jännä peli blokkareiden ja aussien välillä. Onneksi aussit voitti tiukkojen vaiheiden jälkeen. Illalla mallille ostelemaan vähän tuliaisia ja sitten hip-asia ravintolaan syömään. Nuudelit ja kevätkääryleet oli kisojen positiivisin ruokakokemus.
Viimeisenä päivänä olikin sitten tosi aikainen herätys peli oli jo klo 10 joten aamiaiselle mentiin heti 7 jälkeen. Hallille ja sitten alkoikin peli. Olli oli sairastelujen takia lepovuorossa ja Mika joutui lopulta itsekin pelaamaan. Ensin pelasin kuitenkin minä. Alku oli hyvää ja peli oli ainakin silminnähden tiukkaa mutta minä vaan en saanut pisteitä. Kun mä vielä kerta toisensa perään en nähnyt kaverin(toinen bader tässä turnauksessa ja pelasin molempia vastaan)hyvää boastia niin hävisin 2 ekaa erää liian helposti. Kolmanteen laitettiin pojilta vähän tatsia mailaan(insideläppä) ja kiristettiin lenkkareita. Tämä auttoi ja erän puolvälissä kaveri antoi vähän löysää. Mun peli alkoi vihdoin asettua uomiinsa ja peli tuntui tosi kivalta. voitin 3 ja 4 erän 11-4 ja lähdin viidenteen vahvassa asemassa. Voitto tuli lopulta mutta vasta monien huonojen tuomioiden ja sen jälkeen olin pamauttanut kaveria kyynerpäällä päähän. Tosi kiva päättää kisat hyvään peliin. Toisena pelas Heke jolla ei ollut paljon mahiksia Abdullahia vastaan. Uskomattoman taitava ja nopea Abdullah oli liian iso(vaikkakin pieni kaveri) suupala polvivaivaiselle Hekelle. Viimeisessä ottelussa Mika pääsi vihdoin näyttämään mikä hän on miehiään. Alku oli surkea ja 30 minuutissa 0-2. Katsomoon oli saapunut herra Chidambaran, mukanaan tytär(Heken iloksi;-) joten Mikan oli ryhdistäydyttävä. Käynnistyminen vei vanhalta mieheltä aikansa mutta 4-8 tilanteessa mika vihdoin syttyi. Pallo toisensa jälkeen kuoli mittaan ja lopulta kaverikin ymmärs että helpompaa se on jos se lyö itse pallon peltiin. Näin toinen ottelu voitto suomelle 0-2.sta ja kuwait kaatui. Tämän jälkeen lähdettiin hotellille juhlistamaan kisojen päätöstä höyry saunalla ja pienellä uinnilla. Sitten Minä ja Heke suunnattiin ostoksille kokeilemaan tinkimistaitojamme. Rahaa paloi jonkin verran mutta lopulta pääsimme eroon viimeisistäkin rupiosta. Ilta olikin jo aika pitkällä ja oli aika ottaa hienot turon bleiserit jälleen käyttöön. Banketti oli melko vaisu. Joukko puheita ja välissä ainoa hyvä osa, mc major maniamin hauskat päättömät vitsit vaimostaan ja vaimoista ylensä, ne ei mitenkään liittynyt mihinkään ja tuli joka kerta ihan “puun takaa”. tyyliin:I had a great life, i had a woman and i had money; but then my wife found out!!! ha, ha. Seisovasta pöydästä(jossa kaikki paitsi jäätelö oli liian tulista) vähän ruokaa ja sitten huoneeseen valmistautumaan lähtöä. Sanottiin hyvästi hotellille ja lähdimme isolla bussilla jossa oli monta muutakin joukkuetta kohti lentokenttää kello 1 yöllä. Pienen etsimisen ja pään keikuttamisen(inside läppä) jälkeen löysimme oman lentomme ja pitkän jonottamisen jälkeen pääsimme eroon kamoista. Sitten oli vuorossa odottelua 2h ennenkuin kone lähtisi. Kaikkien päät pilkki ja hyvä kun ehdimme lopulta koneeseen. Mumbaissa sitten piti kamat uudestaan checkata Finnairin lennolle. Tästä syntyi melkoinen soppa koska meillä oli melkoisesti ylipainoa. Me väsyneet suomalaiset emme voineet suvaita tämmöistä käytöstä ja vaikka kuinka soudettiin ja huovattiin niin lopulta jäi sievoinen sunna maksettavaksi meidän extra kamoista. Kone oli lopulta lähes typö tyhjä ja surkea(mini näytöt jotka ei edes toiminut) mutta ainakin tuli nukuttua hyvin vaakatasossa neljän hengen penkillä. Suomeen tultaessa kaikki oli iloisia että taas voi juoda vettä kraanasta ja ilma ei haise paskalle ja ole 99 prosenttia kosteeta. Muuten matka oli saksa ja ruotsipeliä lukuunottamatta kiva ja oli hienoa nähdä tämä uusi kulttuuri ja maa jossa asuu aivan liian paljon ihmisiä. Vanekam ja Namaskaar Intia!!!

Iltapäivällä lähdettiin sitten shoppailemaan ja ruokaileen vähän hotlapastaa (pastasta koostuvaa ruokaa hotellin ravintolassa - latojan suomennos). Illalla mentiin Heken kanssa höyrysaunaan, ja kukas muu sieltä löytyikään, kuin eräs J. Power. Pieni triviakysymys kotikatsomoille: kukas mahtoikaan olla uhrina Jonathon Powerin uran ensimmäisessä PSA-pelivoitossa? No joku suomalainen nimeltä S. Tarvonen… Illalla sitten nukkumaan ja aamulla kovat harkat alle, ennen kuin pelataan rakasta (? - latojan huomautus) itänaapuria vastaan. Pitäisi irrota suht koht helppo voitto, huomenna sitten Saksa, jonka kimppuun lähdetään täydellä latingilla.

Tunnin ja vartin mittaisen kenttätreenin jälkeen kipaisimme suihkun kautta avajaisiin. Paikallisen tavan mukaan siellä oli paljon tärkeitä kutsuvieraita, jotka pitivät puheita ja antoivat toinen toisilleen (joulu-?)lahjoja. Tämän jälkeen oli vielä joku musiikkishow, joka ei ollut erityisen hieno. Minä ja Heke ahdoimme sitten mahamme täyteen juhlaruokaa, kun taas Olli ja Mika poistuivat hotellin seisovaan pöytään. Illalla TV:stä krikettiä ja sitten nukkumaan. Torstaina pelataan Egyptiä vastaan: Shabana, Darwish ja Abbas saavat vastaansa Suomen ykkösnyrkin (kolmisormisen? - latojan huomautus). Olispa ollut hienoa, jos olisi pelattu Venäjää vastaan itsenäisyyspäivänä, mutta se on sitten vuorossa seuraavaksi.

Mumbaihin (ent. Bombay) päästiin paikallista aikaa kello 8:30 (kello täällä on kummallisesti puoli tuntia “epätahdissa” muun maailman kanssa) ja maihinnousukortti ojossa etenimme läpi maahantulotarkastuksen. Kaikki pääsivät läpi ja kaikki viisi (? - latojan huomautus) Dunlop-laukkua löytyivät matkatavarahihnalta. Sitten vaan etsimään kotimaan lentojen checkausta, joka löytyikin aivan kulman takaa. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, kunnes yhtäkkiä seinän vieressä olleesta juomakoneesta irtosi letku ja vettä rupesi sinkoamaan ympäri terminaalia. Hetken ihmettelyn jälkeen pari (ei-niin) neuvokasta kaveria sai homman hanskaan, mutta hauskaa oli.

Sitten kassit olikin saatu koneeseen ja pääsimme bussilla lentokentän halki kotimaan terminaaliin. Matkalla saimme havainnollisen kuvan paikallisista slummeista, sillä koko lentokentän ympäristö oli niitä täynnä. Chennain (ent. Madras) lento meni hyvin paikallisella Jet Airwaysillä, joka oli meille positiivinen ylläri. Perillä kaikki meni hyvin ja meitä oltiin jopa vastassa(!) . Sitten minä Heke päästiin yhdellä ja Mika ja Olli toisella ajoneuvolla hotelliin. Matka oli vähintäänkin sanottuna mielenkiintoinen (vrt. Ukrainan vastaavaan - latojan huomautus) - tööttää käytettiin 5 sekunnin välein ja kaistoista tai ajosuunnista ei kukaan välittänyt. Suurimmalla vehkeellä oli aina etuajo-oikeus.

Hotellille kumminkin päästiin ja se oli taas takuuvarmaa MM-kisatasoa. Kaikki hienoudet kylpytakeista neljään ravintolaan ja hienoon kunto-spa-osastoon. Sää oli myös tosi kiva 28 asteineen. Käytiin sitten päivän aikana harjoittelemassa hauskoilla sinisillä pelikentillä ja sitten syömään The Verandah -ravintolaan. Mainittakoon, että hotlan ulkopuolella lähes kaikki on slummia. Itse kullakin alkoi sitten vähän aikaero painaa, joten loppuilta sujui rentoutuessa ja tutustuessa hotelliin. Huomenna seuraa lisää harjoitusta sekä avajaiset. Koittelen kirjoittaa useasti ja lyhyesti, mutta en voi lupailla mitään (kiristyksestä huolimatta - latojan huomautus).

Kerrottakoon, että tämä on hel**in kovaa 5000 dollarin PSA-challenger-kisalle (challenger-kisa on PSA:n hyväksymä turnaus, josta ammattilaispelaajat saavat [vain] halutessaan ranking-pisteitä, alennetun kaavan mukaan). Ihan viime hetkillä mukaan ilmaantunut Olli pelotteli nähtävästi pois muut rahanahneet wannabet. Lopulta paikan päälle ilmaannuimme me kolme suomalaista + kymmenkunta muuta länsimaista (ei kovin hyvää) kössäriä. Ja paljon venäläisiä. Ja ukrainalaisia.

Reissu alkoi aikaisin torstaiaamuna, kun me kaikki kolme tavattiin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Checkasimme kassit sisään koneeseen ja saimme kuulla pyhän lupauksen ”nämä kassit menevät kyllä suoraan Odessaan!”. Olimme vähän turhan aikaisin liikkeellä, joten ilman minkäänlaista ruuhkaa turvatarkastuksessa saimme sitten odotella koneeseen pääsyä lähes 1½ tuntia. Tämä Finnairin hoitama lento olikin sitten viimeinen palanen normaalia länsimaista järjestystä, mitä saisimme seuraavien 4 päivän aikana kokea.

Koneenvaihto Kiovassa

Lento Kiovaan (paikalliselta nimeltään Kyiev) sujui minuuttiaikataululla ja ehdimmekin pohdiskella, että mitäs sitten tehtäisiin sen pitkän odotuksen (reilut 2 h) aikana…? Pohdintamme oli turhaa. Passijonossahan se aika seistiin! Kuumassa 35 asteen seisovassa ilmassa piti ensin täyttää maahantulopaperi ja sitten asettua jonottamaan pääsyä kassiaulaan. Tämä jonottaminen olikin sitten varsinainen kokemus. Suorista jonoista ei ollut tietoakaan ja täällä päti viidakon lait. Lopulta 1½ tunnin odotuksen jälkeen pääsimme jo melkein passiluukulle asti.

Siinä meidän edessämme rupesi 2 ”neuvostoherraa” melkein tappelemaan, kumpi pääsisi ensin tiskille. Melko absurdi tilanne. Kaiken tämän lisäksi sotilaspoliisi käveli koko ajan edestakas käskien ihmisiä siirtymään pari senttiä taaksepäin keltaisen jonotusviivan taakse. Pohdin, että olisipa helppo homma, jos pääsisi tämän lentokentän kehityspäälliköksi. Kuten niin monen muunkin, niin meidänkin maahantulopaperit oli täytetty väärin. Tukimme tiskin pitkäksi aikaa, kun yritimme keksiä, minkä odessalaisen hotellin nimen lomakkeeseen raapustaisimme.

Päästyämme läpi tästä helteisestä paikasta, näimme ihmetykseksemme, että kassimme olivatkin odottamassa meitä matkatavarahihnalla! Poimimme ne sieltä ja koska oli enää 30 minsaa jatkolennolle, lähdimme juoksujalkaa etsimään lähtöporttia. Kysäisimme ohimennen yhdeltä lentokenttävirkailijalta (englanniksi), että mistä Odessan koneet lähtisivät. Tämä vastasi vain tylysti että ”Out” ja viittasi kädellään epämääräisesti johonkin suuntaan. Tästä ei yhtään viisaampana yritimme joka paikasta saada selville, mistä lento lähtisi, mutta eihän tässä kyrillis-hel**tissä Erkkikään pärjäisi.

Lopulta, kun olimme jo suuntaamassa ulkomaan check-inille, joku sai meidät ymmärtämään, että meidän pitäisi mennä ulos lentoasemalta ja 200 m oikealle. Oli ihanaa päästä ulos ruuhkaisesta talosta. Vaikka ulkona oli ainakin 40 astetta, niin ainoa hiki, joka virtasi oli tuskanhikeä. Pääsimme huomattavasti rauhallisempaan kotimaan terminaaliin, jossa saimme kassimme chekattua ja itsemme läpi heppoisesta turvatarkastuksesta. Ulkona odotti noin vuosimallia 1960 ollut bussi, jossa saimme lopultakin henkäistä helpotuksesta.

Seuraava sokki tulikin, kun pääsimme koneen luo. Se osoittautui surullisen kuuluisaksi Tupoleviksi. Tässä vaiheessa Olli lausahti osuvasti ”olikohan tämä ihan fiksu reissu sittenkään”. Koneen ovi oli vajaat puolitoista metriä korkea, joten sisään sai kontata. Olli ja Pyry pitelivätkin sitten koko matkan ajan kiinni penkeistään ja hokivat, että ”eipä tämä ole hirveän kiva paikka kuolla”. Tunnelmaa ei parantanut se, että katossa ei ollut tavanmukaisia happinaamareita. Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kuitenkin turvallisesti laskeutumaan Odessan lentokentälle.

Perillä Odessassa

Lähdimme kenttäbussilla ajamaan kohti terminaalia ja sitten meidät tiputettiinkin autosta. Ihmettelimme vähäsen, että mistähän saisimme matkatavaramme, mutta lopulta ne tuotiin myös sinne ulos ja kaikki ottivat omansa (toivottavasti). Sitten meidät laskettiin ulos peltiaidan toiselle puolelle, jossa kuskin piti odottaa meitä. Kyytiä ei näkynyt missään, joten Olli vanhimpana lähti sisälle terminaalirakennukseen katsomaan. Pyry ja minä viihdytimme sillä aikaa itseämme tuijottelemalla kaikkia (lukuisia) hyvännäköisiä naisia. Niitä oli kaikkialla.

Lopulta Olli tuli ulos ukrainalaismiehen kanssa. Hän oli kuskimme, eikä todellakaan osannut sanaakaan muuta kuin ukrainaa ja/tai venäjää. Hänen puheensa kuulosti suurin piirtein kuin ”njet zhep3 mksrtpas3bz da da da spasiba”. Lopulta ymmärsimme jotenkin, että meidän piti vielä odottaa neljättä pelaajaa, Issa Kamaraa. Koska melkein kaikki muutkin ulkomaalaiset olivat peruuttaneet, oletimme Issankin tehneen kylmät järjestäjälle. Ukrainalaiskuski oli kuitenkin päättänyt, että Issaa ei jätetä, jäimme siis odottamaan. Kaksi tuntia myöhässä saapui kuitenkin passitarkastuksesta yön musta senegalilainen.

Englantia edustava Issa Kamara, kutsumanimeltään Yö, Musti, Blacky jne osoittautui kuitenkin hauskaksi hemmoksi. Asetuimme kaikki uudenkarheaan, kalliinnäköiseen maasturi-Mersuun. Tämä oli suuri virhe. Heti lähtösuoralla kuskimme kaahasi vähintään sataaviittäkymppiä (150 km/h) ohi liikennepoliisin auton. Punaisia valoja vasten, ohituksia vastaantulijoiden kaistalla/aikana jne jne. Pidimme kaikki rystyset valkoisina kiinni mistä voimme. Lopulta Olli tokaisi hengestään huolissaan kuskille, että vähempikin riittäisi, ei ole kiire. Kuski rauhoitteli vain meitä jotenkin että ”normaale, normaale”!

Hengissä hallille

Selvisimme hengissä tästäkin koettelemuksesta ja saavuimme hallille. Siellä meitä kohtasi uskomaton näky: osittain kassatyttöjen ”muodoissa”, osittain myös itse klubin kauneudessa. Roomalaiselta kylpylältä näyttämään rakennettu kerho oli toinen kisassa käytettävistä halleista. Sen varustukseen kuului muun muassa 2 kössikenttää (joilla oli yhteinen lasinen takaseinä), upea kuntosali, uima-altaat, 3 saunaa, ravintola ym. Kirjauduimme sisään, maksoimme hotellin ja kisamaksun ja saimme jopa vaihdettua euroja paikallisiksi seteleiksi hallin kassalla. Varsinaista palvelua.

Koska me kaikki olimme melko väsyneitä reissusta, niin päätimme ottaa taksin hotellille. Tämänkin maksoi järjestäjä. Kyyti oli huomattavasti aikaisempaa leppoisampi, paitsi… Kuski ajoi perillä melko lähelle aitaa ja avatessani ovea, se kolahti seinään ja oveen tuli noin kokoa 1 mm x 1 mm kokoinen naarmu, muutenkin rupuiseen autoon. Kaveri rupesi huutamaan älämölöä kuin maailmanloppu olisi tulossa ja vaati rahakorvausta ”autonsa turmelemisesta”. Minä olin ihan vetelät housuissa, että kohta se varmaan kutsuu paikalle mafian tappamaan meidät, mutta pikkuisen viivyttelyn jälkeen onnistuimme kuitenkin livahtamaan sisälle hotelliin, ilman suurempia taloudellisia tappioita.

Hotelli oli nimeltään Black Sea Hotel ja ihan hienohko neuvostoajan kasinohotelli. Respassa meiltä vietiin paikallisen tavan mukaan passit ja saimme huoneet haltuumme. Huoneet olivat aivan järkyttävän pieniä kalustemääräänsä verrattuna. Ihan minikokoisessa huoneessa oli 2 sänkyä, iso televisiotaso, jonka kaapissa minibaari, yöpöytä, kahvipöytä ja iso nojatuoli. Oli tosi täyttä, kun minä ja Pyry ahtauduimme isojen kassiemme kanssa sisään. Ollin huone oli pari ovea vasemmalle ja Musti huonekavereineen taas asui aivan meidän naapurissa.

Pienen jalkojen lepuuttelun jälkeen päätimme palata hallille lyömään. Kävelimme tällä kertaa ja tie vei meidät 15 minuutissa ydinkeskustan läpi klubille. Issalla ei ollut oikein muita tuttuja täällä, joten hän pysytteli jatkossa meidän jengissämme. Hallilla oli vielä amatöörisarjan pelejä kesken, joten jouduimme istuskelemaan katsomossa, joka oli pystytetty sille toiselle kentälle. Lopulta pelit päättyivät ja pääsimme kentälle pelaamaan enkkua. Ryhmäämme liittyi vielä Karamatullah ”Jahangirin serkku” Khan. Olli ei aloittanut enkkua kovinkaan hyvin, vaan missasi ainakin 10 ensimmäistä palloa. Issa, joka alusta alkaen oli luullut MINUA Suomen ykköseksi, ei ollut millään uskoa, että Olli oli maailmanlistan 18. Myöhemmin turnauksessa Issa sai kyllä sitten kylmää kyytiä Ollin toimesta.

Iltapuuhat

Puolen tunnin harkkojen jälkeen siirryimme sitten suihkuun ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Se olikin yllättävän helppo löytää ja onnistuimme jopa tilaamaan jotain, vaikka kukaan ei osannutkaan sanaakaan englantia. Ruoka oli makoisaa, mutta annokset kovin pieniä. Lopulta valmistauduimme lähtemään, kunnes huomasimme, etteihän Pyry ollut vielä edes saanut ruokaansa. Lopulta pikkuruinen lasagneannos saapui ja pääsimme kohta palaamaan hotellille.

Matkan varrella poikkesimme kaupassa ostamassa juomia ja vähän purtavaa. Kello oli jo lähes 22, mutta pohdimme, että vielä jäi jonkin verran nälkä, joten lähdimme metsästämään pizzapaikkaa, josta olimme kuulleet huhua. Paikka löytyikin ja söimme lähes ainakin minun elämäni parhaan pizzan. Issa onnistui jopa saamaan tarjoilijan puhelinnumeron lipevällä kielellään. Lopulta poistuimme hotelliin ja menimme nopeasti nukkumaan, kun olimme todenneet, että yhdelläkään TV:n sadasta kanavasta ei tullut ohjelmaa millään järkevällä (= ymmärrettävällä) kielellä. Huoneen tärkeimmäksi varustukseksi osoittautuikin tuuletin, joka toimi aivan loistavasti. Jotain ehkä kertoo lämpötilasta se, että kun kello 24 avasi parvekkeen oven, niin sisään löyhähti lämmin aalto.

Perjantai

Perjantaiaamuna heräsimme kymmeneltä ja läksimme etsimään aamiaishuonetta. Lopulta kasinon keskeltä löytyi tanssisali, johon oli katettu loistava aamiainen. Blinejä oli 3 eri sorttia, leipää ja muroja löytyi ja vielä vähän muutakin.

Meidän pelit olivat vasta iltapäivällä (Ollin kello 15 pääkentällä, minun kello 17 ja Pyryn kello 18, molemmat kakkoshallissa), joten päätimme mennä vähän turistailemaan. Niinkuin odottaa saattoi, Issa ja Kama lyöttäytyivät meidän seuraamme Ollin pienoiseksi harmiksi. Jo lyhyen kävelyn seurauksena saatoimme päätellä, että Odessa on kyllä maailman kauneimmat naiset. Perus-mariasharapova-annakurnikova-tyyppisiä naisia tuli vastaan joka kadunkulmassa ja pojilta oli pian niskat kipeinä päänkääntelystä. Naisten lisäksi kaduilla vilisi myös kulkukoiria ja -kissoja, joilla oli varmasti vaikea olla melkein 40 asteen helteessä.

Kävelimme pitkin kaupungin pääkatua ja näimme oopperatalon, itsenäisyyspäivänparaatin ja melkein kaikki muutkin nähtävyydet. Nettikahvilassa pistäydyimme lähettämässä Ollin ”tiedotteen” ja sitten hotellille ”elbaa”, vähän evästä rinnan alle ja pika pikaa hallille, koska kello oli ennättänyt jo lähellä 14:ä. Ykköshallilta oli kuljetus kakkoshallille. Kerkesimme juuri ja juuri mukaan ja saimme etupenkkipaikoilta seurata sightseeingia läpi kaupungin. Kyyti kesti lähes ½ tuntia, joten oli hyvä, että tämä oli ainoa vierailumme tällä hallilla.

Tämä toinenkin halli oli kyllä hieno. 3 kössikentän lisäksi halliin kuului erilaisia aerobic- ja fitness-saleja, sauna-/uima-allasosasto, ravintola ja upea ulkoilmabaari. Tämän hallin kentät olivat paremmat kuin ykköshallilla. Lattiat eivät olleet yhtä liukkaat ja seinät eivät olleet samanlaista panelia kuin toisella hallilla. Mutta logistisista (?) syistä toinen halli (jossa siis oli vain yksi kenttä käytössä) oli ykköshalli.

Ensimmäiset pelit

Meidän pelit alkoivat Pyryn ottelulla Venäjän pitkäaikaista ykköstä, Aleksei Severinovia vastaan. Ennakkoon hermostuneen oloinen Pyry pystyi alun jännityksen jälkeen pitämään koko ajan muutaman pisteen etulyöntiaseman. Ratkaisupalloissa Severinov teki vielä pari karkeaa virhettä, joten Pyry pääsi helpotuksekseen heti kvartseihin.

Seuraavana piti olla mun vuoro mennä pelaamaan. Kun menin kentälle, siellä olikin joku ihan aloittelija pallottelemassa. Selvisi sitten, että tämä tuntematon venäläinen olikin mun eka vastustaja. Hän oli ulkomuodoltaan enemmän painonnostajan näköinen. Peli sujui ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Ekan erän mä voitin 11-0 ja se oli mun uran eka erä, jonka voitin nollilla pelattaessa yhteentoista. Toista erääkin mä olin voittamassa puhtaasti, kun yhtäkkiä kaveri löi pallon suoraan mun reiteen ja sai siten ensimmäisen pisteensä. Olisi varmaan vi***tanut, jos se olisi jäänyt koko matsin ainoaksi, mutta kaveri onnistui saamaan vielä pari pistettä pokanikeillä. Voitto reilussa 10 minuutissa!

Saunassa

Toisella hallilla Olli oli samaan aikaan voittanut kisojen sponsorin, joka oli päässyt pääsarjaan villillä kortilla. Minä ja Pyry jäätiin kakkoshallille syömään. Ainoa ruokalaji, jonka kassa osasi sanoa englanniksi, oli pasta carbonara, joten tyydyimme siihen. Tosi maittavan aterian jälkeen jäimme hengailemaan hallille, koska meille oli illaksi luvattu ”visit to Russian spa bath”. Ollikin ilmaantui paikalle.

”Saunakeskus” oli hallin vieressä ja koostui 5 saunasta, uima-altaasta, hierontapöydistä ja baarista. Toiminta ja meininki oli tosi hienoa: saunoja oli joka lähtöön – yksi sauna, jossa lämpöä oli ruotsalaisittain 45 astetta ja kosteutta 92 %, yksi jossa asteita oli 84 ja kosteutta 35 ja vielä yksi, jonka lämpötila oli 92 ja kosteusprosentti 25. Saunat olivat suurimmat, mitä kukaan meistä oli koskaan nähnyt (mites armeijan saunat? Latojan huomautus) ja järkyttävän hyviä (Konosetkin olis viihtyneet täällä). Saunan jälkeen ukrainalaiset tarjosivat olutta litran pulloista ja (aivan hirveää) kuivattua kalaa. Kohteliaisuuden vuoksi maistoimme kumpaistakin ainakin vähän, jotkut jopa vähän enemmän. Illalla nappasimme vielä vähän purtavaa Issan ja Kaman kanssa ja sitten taas nukkumaan, kun kello oli taas kerennyt melkein 24:ään.

Lauantaina

Lauantai valkeni meille varhain, koska mulla ja Pyryllä oli puolivälierä vastakkain kello 10. Aamiaisella vakioannos muroja, sämpylöitä ja mehua upposi leppoisissa merkeissä. Yhtäkkiä respasta ilmoitettiin, että suomalaisten kyyti on valmiina lähtöön. Iloisina siitä, että olimme välttäneet kävelymatkan hallille, suuntasimme pikaisesti alas. Auton radiosta soi sopivasti tuttu laulu ”Olen suomalainen”, jostain syystä kuitenkin italialaisena käännöksenä. Lähes tyhjä halli odotti meitä ja oli hyvä, kun edes tuomari oli paikalla. Ottelu alkoi minulle tavalliseen tapaan melko tasaisena, mutta jo parin pallon jälkeen näkyi, ettei Pyrystä olisi tänään vastusta. Ottelu meni tosi nopeasti eikä jälkipolville jäänyt paljoa kerrottavaa.

Tämän jälkeen pelivuorossa oli Olli, joka oli saapunut paikalle meidän pelin loppuvaiheissa. Olli pelasi Mustia vastaan. Afrikkalaissyntyinen Issa näytti lihaksikkaine pohkeineen tosi paljon kestävyysjuoksijalta. Mutta edes Issan hienot katsehämyt (joista parhaat kestivät kolmekin sekuntia lyönnin jälkeen) eivät onnistuneet yllättämään Ollia ja ottelu meni kohtuullisen selvästi 3-0. Tämän jälkeen pääsimme kokeilemaan hallin uima-allasta, joka hienoine pilareineen ja saunoineen oli todella upea. Hallin ravintolassa oli kaikki pientä: langanlaiha tarjoilija ja mitättömät annokset.

Potemkinin portaissa

Olimme kuulleet Odessan kuuluisimmasta nähtävyydestä, ”Panssarilaiva Potemkin” -elokuvassa esiintyvistä portaista, joten päätimme 3 tunnin tauon aikana käydä tarkistamassa, miten hienot ne olivat. Minä otin taas hallitusti kartanlukijan roolin (voi turistiparkoja! Latojan huomautus) ja löysimmekin melko pitkät portaat. Pohdimme hetken, että ovatkohan nämä kuitenkaan NE portaat, kun alapäässä sijaitsi vain joku tylsä autokauppa eikä ne muutenkaan kovin loistokkailta näyttäneet. Turistimäärä ja muiden rappusten löytymättömyys kuitenkin vakuuttivat meidät asiasta ja ikuistimme kohteen lukuisiin digikuviin. Jatkoimme vielä puolisen tuntia turistikierrosta kaupungin keskustassa, ihastellen kaupungin upeaa vanhaa arkkitehtuuria. Istuskelimme hetken puiston penkillä tipusia (ei lintuja) bongaamassa ja palasimme sitten hallille.

Välierät

Olli veti vielä yhdet tuplaespressot ja lähti kehään. Hänen vastuksensa oli Saksan väreissä pelaava Karamatullah Khan, joka oli edellisenä iltana innostunut Pakistanin englannillaan selittämään sukulaisuussuhdettaan Jahangir the Greatiin: ”My fathers sisters husbands daughters brother is Jahangir, you can ask him. Tell him Karamatullah from Germany says hi!”. Pelitaidot eivät olleet kuitenkaan siirtyneet geeneissä näin kauaksi. Sinänsä hyvin lyövä Kama oli jo parin erän jälkeen rättiväsynyt. Jotenkin hän kuitenkin onnistui sinnittelemään Ollin kyydissä, Ollin vähän kikkaillessa. Kama sai sitten jopa eräpallon kolomannessa erässä, mutta ottelu kuitenkin Ollille puhtaasti 3-0.

Minä pelasin seuraavaksi Slovakian Marek Zvontekia vastaan. Hän oli päivän aikaisemmassa ottelussa voittanut yllättäen 3/4-sijoitetun kroaatin Dagomir Spoljarin ja oli vähän niinkuin kisan musta lammas (kirjaimellinen musta lammashan oli tietysti ystävämme Issa). Zvontek ei kuitenkaan pysynyt alkuunkaan minun kyydissäni, osittain edellisen pelin rasittamana, osittain minun hyvän pelini johdosta. Näin minä ja Olli oli päästy finaaliin. Ensimmäinen täyssuomalainen ”PSA-finaali” pitkään aikaan!

Jäljellä oli vielä Pyryn plate-peli Spoljaria vastaan. Pyry onnistui hienosti voittamaan tiukan ottelun, tuskailtuaan aluksi hieman vastustajan jatkuvan tielläolon takia. Näin poistuimme iloisin mielin Suomi-saunaan ja kohti illan kisabankettia. Kävimme hotellilla ja sitten syömässä sporttiravintolassa, koska epäilimme, että iltajuhlissa ei olisi lainkaan kiinteää ravintoa.

Iltajuhlassa

Kellon ollessa vähän vaille kahdeksan siirryimme taksilla hallille, josta kuljetus juhlapaikalle tapahtuisi. Taksikuski pyysi kilometrin matkasta 30 ummia (1 ummi= Ukrainian money, paikallinen rahayksikkö, oikeesti joku ”hrxziscna” tai jotain sinne päin), vaikka olimme aikaisemmin maksaneet puolen tunnin kyydistä 50 um. Olli kokeneena Kairon matkaajana onnistui kuitenkin tinkaamaan, joten taas säästyi rahaa. Hallille tullessamme emme nähneet ketään, joten olimme ilmeisesti missanneet kyydin. Jälkeenpäin kuulimme, että se olisi tapahtunut pitkällä limusiinilla, samppanjatarjoilun kera! No eipä hätiä, soitimme kisan pääjärjestäjälle Dimitri ”Dima” Scherbakoville (joka muuten muistuttaa erehdyttävästi Muumipeikkoa, joka juuri on kömpinyt ulos Taikurin hatusta).

Hän oli tuota pikaa hallilla taksin kanssa. Lähdimme ajelemaan kaupungin läpi ja noin 15 minuutin ajomatkan jälkeen taksi kääntyi kapealle kujalle, jolla oli paljon jalankulkijoita. Lopulta saavuimme pysähtyneelle autojonolle. Edellä suoritettiin jotain todella hämärää toimintaa. Näytti siltä, että kaikki autot tutkittaisiin jonkun jengin toimesta. Vaikutti olevan joku privaatti ”tietulliasema”. Jopa paikallinen Dima näytti ihmettelevän, että olikohan tämä nyt se paras mahdollinen reitti. Etenkin kun takapenkillä istui kolme suomalaista hompahtavissa hihattomissa kisapaidoissa (juhlan virallinen ”dress code”). Lopulta kuski päätti vähin äänin pakittaa paikalta, emmekä koskaan saaneet tietään, mistä oikein oli kysymys.

Pääsimme lopulta perille rannan vieressä olevalle beach clubille. Heti saapuessamme näimme aivan järjettömän suuren tarjoilupöydän. Sille oli aseteltu juomia aivan joka lähtöön ja kaikki on the house. Oli viiniä, shamppanjaa, limua, mehua, vettä, vodkaa, vodkaa ja vielä vodkaa. Ainoa, mikä puuttui oli suomalaiskansallinen bisse. Paikalta sai myös kössiteemaisia juomasekoituksia, kuten overhead smash ja pahaenteinen dead nick.

Ilta kului mukavasti muitten vieraitten kanssa seurustellessa. Kielimuuri oli kuitenkin liian korkea monelle ukrainalaiselle, joten paljon jäi tulkitsematta. Paljon oli taas paikalla myös hel**tin hyvännäköisiä naisia. Tasaisin väliajoin oli ohjattua toimintaa, esimerkkeinä vaikkapa kössipallottelu uima-altaan yli (melko vaikeaa tummaa taivasta vasten) ja puheita (venäjäksi/ukrainaksi?), mutta illan ehdoton kohokohta oli vaahtokone, joka pursotti ruohokentän täyteen saippuavaahtoa. Tässä kaikki vapaaehtoiset (ja vähemmän vapaaehtoisetkin) saivat uida ja temmeltää. Hauskaa, voin sanoa! Tämän jälkeen oli tietysti ihan pakko sukeltaa uima-altaaseen pesemään saippuat pois. Ilta sujui suomalaisittain kohtuullisen rauhallisesti. Viimeinen epävirallinen ohjelmanumero oli mukavan valkovenäläisen miehen vodkanjuontinäytös. Hän kumosi tuosta vain 3 viinilasillista vodkaa ja olisi ehkä vielä jatkanut, mutta me emme jääneet enää seuraamaan. Olimme silti hotellissa vasta kahdelta yöllä ja seuraavana päivänä olisi kaikilla vielä vikat pelit.

Sunnuntai

Aamu valkeni vähän liian nopeasti. Jouduimme raahautumaan aamiaiselle jo kello 10, koska Pyryn plate-finaali alkoi kello 12:30. Kävelimme hallille (terveellistä noin aamutuimaan! Latojan huomautus) ja Pyry meni välittömästi pallottelemaan. Pyryn vastustaja oli tuttu Issa (jonka sittemmin saimme kuulla hakeneen Ukrainan squashmaajoukkueen päävalmentajan paikkaa). Peli oli alusta saakka melko korkeatasoista. Pyry johti ensimmäistä erää jo 9-5, mutta Issa onnistui viemään erän jatkopalloilla. Toisen erän vei Pyry hyvällä pelillä, mutta sitten maltti alkoi murentua Issan hakiessa lähes kaiken. Pyryn helpot virheet veivät lopulta ottelun Issalle, mutta turnauksen 6. sija oli hyvä Pyrylle, lähes paras mahdollinen tällä kaaviolla. Paremmalla säkällä ja vähän paremmalla pelillä kolmaskaan sija ei olisi ollut mahdoton.

Pyryn pelin jälkeen suuntasimme vielä kaupungille, nyt vähän shoppailemaan huikeaan uudehkoon Athena-ostoskeskukseen. Sitten oli vuorossa reissun ainoa Mäkkivisiitti ja eikun hallille takaisin. Välissä oli vielä pari junnuluokan finaalia ja sitten mun ja Ollin peli. Molemmat oli päässyt todella vähällä ja mäkin olin pelannut kolmessa pelissä yhteensä alle tunnin. Paikalla katsomossa oli täysi tupa (50+) yleisöä, joka räjähti suosionosoituksiin jokaisen hyvän pallon jälkeen. Peli oli aika tasaista, mutta Olli piti koko ajan parin pisteen etumatkan. Hitaahkolla paneelikentällä mulla oli välillä vähän vaikeaa ohittaa Ollia ja jouduin juoksemaan. Yleisö tuntui kuitenkin arvostavan heidän mittapuullaan loistavaa peliä. Lopulta reilun tunnin aherruksen jälkeen pisteet Ollille 11-4, 11-5, 11-7.

Ennen palkintojenjakoa oli vielä puolen tunnin tauko, joten ehdimme uimaan ja saunaan. Palkintojen jako venyi melko pitkäksi puheiden sun muun vuoksi. Mutta lopulta rahakuoret sun muut palkinnot jaettiin meille. Olli sai 2000 dollaria, minä sitten hiukan vähemmän. Poistuimme hallilta viimeisen kerran ja edellisestä illasta viisastuneina päätimme olla menemättä sen enempää ulos. Kävimme samassa loistavassa pizzapaikassa kuin ekana iltana, tosin tällä kertaa pizzat ainakin tuntuivat ihan liian pieniltä. Saman tien hotelliin ja pakkaamaan.

Maanantai

Aamulla kello kuusi meidän puhelin soi. Respasta soitettiin ja ilmoitettiin, että taksi odottaa alhaalla. Minä ja Pyry olimme kummissamme, koska meidän piti lähteä vasta kello 6:45, joten painuimme uudestaan pehkuihin. 5 minuuttia myöhemmin kuului puhelimesta sama viesti ja sitten tuli vielä Ollikin meitä hoputtamaan. Oli pakko nousta, pistää viimeiset kamat kasaan ja siirtyä lentokenttäkuljetukseen. Matka kesti ehkä kolmanneksen siitä, mitä kaaharin kyydissä ekana päivänä. Olimme kentällä 2½ tuntia etuajassa. Kun lähtöselvityskin aukesi vasta tuntia ennen lähtöä, niin saimme venyä hallissa tosi pitkään. Tämä oli muuten ensimmäinen näkemäni terminaali, missä kulkukoirat oleskelivat vapaasti sisällä.

Lopulta pääsimme täysin manuaalisesti toimivaan lähtöselvitykseen ja itse koneeseenkin, joka oli tulomatkan tapaan Tupolev. Lisäjännitystä toi katonrajassa leijuva valkoinen savu (tai usva). Lentokone-experttimme Pyry osasi kuitenkin kertoa, että ”tällaista tapahtuu myös normaaleilla lennoilla”. Pääsimme perille Kiovaan, jossa jouduimme sielläkin odottelemaan lähtöselvitystä. Leiriydyimme siksi aikaa lentokenttäkahvilaan ja minä lähdin postikorttieni kanssa etsimään postimerkkejä (hyvä ettei ihan viime tinkaan jäänyt – Latojan huomautus). Postitoimiston tyhjälle tiskille raahautui yrmeä virkailija takahuoneesta. Postimerkkejä koskevaan tiedusteluuni hän vastasi ytimekkäästi, että ”njet, sellaisia ei täältä löydy”.

Lentokentällä bongasimme myös suunnistusmaajoukkueen, joka oli palailemassa hyvin sujuneista Ukrainan MM-kisoista. Kun lopulta puolen tunnin passintarkastuksen jälkeen (Suomen päässä asiaan kului noin 1,5 sekuntia) pääsimme koneeseen sujui loppumatka leppoisasti. Tosi hauska matka noin kokonaisuutena, ensi vuonna isommalla suomalaisporukalla valloittamaan Odessaa. Voin suositella kaikille kössäreille.

P.S. Edelliseen liittyen lähetti JSK:n Krisu hyvän vinkin. Nyt ovat sekä http:// että https:// kiellettyjä “sanoja” kommenteissa. Jos siis palatte halusta liittää kommenttiinne jonkun täydellisen URLin, käyttäkää jotakin kiertoilmaisua, tai yksinkertaisesti jättäkää tuo alkuosa pois

Eli torstaina aamulla aikaisin lähdin kohti lentokenttää. Hirveä jono oli ulos ovelle asti vastassa ja onneksi törmäsin entiseen koulututtuun, joka on nyt SAS:lla töissä. Se checkas mut sisään koneeseen jonon ohi. Lento Dubliniin Arlandan kautta meni kaikin puolin melko hyvin. Nukuttuakin tuli runsaasti.

Perillä Dublinissa piti sitten löytää bussiterminaali, josta lähti parikin eri linja-autoa Irlannin poikki länsirannikolle Galwayhin. Citylinkin pysäkki löytyi ja 4,5 tunnin matka alkoi. Etäisyyttä oli 250 km ja matka kulki ensin Dublinin kaupungin läpi ja sitten pitkin kaikkia mahdollisimman pieniä teitä kautta Irlannin maaseudun. Monta läheltä piti -tilannetta tuli eteen. Maisemat oli tosi hienot, avaria peltoja, lehmiä, lampaita ja linnoja, mutta melkein 5 tuntia tätä oli vähän liikaa. Perillä Galwayssä subbarin kimppuun ja sitten etsimään majapaikkaa. Pienen kartan tutkinnan jälkeen päätin investoida kalliimpaan vaihtoehtoon eli taksiin. Kuski löysikin eksoottiseen osoitteeseen - 3 Cuan Glas - reilussa 10 minuutissa.

Asuin 2 ekaa yötä pienessä bed&breakfastissa nimeltä Abbey Lee. Huoneessani oli 2 sänkyä, pienen pieni TV, suihku ja vessa sekä tietenkin vedenkeitin brittiläistä theetä varten. Pienen lepäilyn jälkeen lähdin etsiskelemään kössihallia. Galway Lawn Tennis Club löytyikin mukavasti parin sadan metrin päästä (ilmeni, että melkein jokaisessa talossa toimi jonkinlainen bed&breakfast). Hallilla oli karsinnat käynnissä täyttä häkää ja itsekin pääsin vähän pallottelemaan. Illalla kerkisin vielä syömään ja katselemaan golfia TV:stä, sitten aikaisin nukkumaan.

Seuraavana aamuna kävin vähän lämmittelemässä hallilla. Koska matsini olisi vasta illalla, lähdin sitten bussilla keskustaan. Siellä oli täydet pääsiäismarkkinat menossa. Mukava pieni kaupunki täynnä irkkupubeja ja irkkumusiikkia (Riverdance). Löysin sopivan pastamestan, jossa ahmin annoksen Pasta Boloa. Illalla oli sitten edessä oma peli, vastassa paikallinen tähti, Irlannin kakkonen John Rooney. Hän oli ennakkoonkin tosi kova peluri, mutta vasta kentällä tajusin miten hyvä. Koko pääkenttä oli erillisessä huoneessa, joka lisälämmityksen takia oli ainakin 30-asteinen. Edes Ausseissa ei ollut koskaan näin kuumaa kentällä. Jo alkulämmittelyssä alkoi hiki lentää (jopa Matiaksella, joka ei normaalisti hikoile edes saunassa - latojan huomautus).

Itse pelissä mulla ei ollut mitään sanottavaa. Itse en pelannut mitenkään loisteliaasti, mutta kun kaveri ei antanut missään vaiheessa yhtään siimaa, niin olin todella kusessa. Saldona oli kymmenisen pistettä koko ottelussa ja siis todellinen selkäsauna. Harmi, että piti tulla näin kauas, kun sama olisi varmaan onnistunut kotimaassakin. Yleisö oli tietysti koko ajan oman pojan puolella. Lopulta sitten Rooney voittikin koko turnauksen näytöstyyliin - tietysti.

Lauantaina pääsin kentälle parin enkun kaa (pelasitteko enkkua? - latojan kysymys) ja sitten mentiin katsomaan kaupungin vilinää. Vähän fish’n'chipsejä ja illalla semejä katsomaan. Myöhemmin lauantaina käytiin vielä jonkun kaverin kaverin tyttöystävän synttäreillä ja sitten uuteen paikkaan yöksi. Aamulla oli edessä paha herätys ennen kasia, jotta ehtisin aamiaisen jälkeen kello kymmenen bussille. Jätin siis hyvästit tälle viihtyisälle rannikkokaupungille. Paluu Citylinkillä Dublinin lentokentälle kesti tällä kertaa vain reilut 3 tuntia.

Mainittakoon, että Dublinin lentokenttä on yksi sekaisimpia, millä olen käynyt. Niin v—n ahdas eikä mitään opastimia missään. Yhdessä espanjalaispelaaja Bruno Vegan kanssa löysimme kuitenkin lopulta Ryan Airin tiskille ja saimme lippumme selvitettyä. Minun lentoni suuntautui kohti Malmötä, Sturupin pikkukentälle. Nyt myös minä ymmärrän, miksi kukaan, jolla on mahdollisuus muuhun, ei koskaan lennä Ryanilla. Tuolit oli kovia kuin puupenkit eikä selkänoja liikkunut senttiäkään ees eikä taas. Kaikesta mahdollisesta oli karsittu, ihme että tuolin alla oli edes pelastusliivit (olivatkohan edes ehjät…?).

Hengissä kuitenkin päästiin Malmöhön ja vastassa oli ennalta tuttu Olssonien kössiperhe, jonka luona nyt asun jo toista kertaa. Kivaa, että on tuttuja, ettei mene kaikki rahat hotellihuoneisiin. Täällä on nyt sitten treenattu pari kertaa ja torstaina kello 13 (14 Suomen aikaa) on mun eka peli Tanskan Morten Sörenseniä vastaan. Kirjoittelen lisää vaikka perjantaina. Terv. Matias

Pääsimme kuitenkin lopulta liikkeelle ja lento Brysseliin sujui ihan normaalisti. Minua kuitenkin jännitti, koska olin jo (luultavasti) missannut jatkoyhteyteni Geneveen ja minun oli ehdittävä arvontaan torstaiksi kello 15. Perillä Brysselissä saatiin taas vaihteeksi juosta, mutta sain lipun ja ehdin seuraavalle vuorolle vain tuntia myöhemmin, joten voisi sanoa että “minimal damage”. Geneveen sitten kun saavuttiin, niin ilmeni, ettei kassillani ollut yhtä hyvä tuuri, vaan se jäi jonnekin matkalle. Tein perillä ilmoituksen puuttuvista matkatavaroista ja sain lupauksen kassin toimittamisesta heti, kun se ihmisten ilmoille tulisi. Täällä nyt sitten olin Visa Electron -kortin, MP3-soittimen ja pelikenkien kanssa, kaikki muu oli hukassa.

Tapasin hallilla isäntäperheeni sekä ruotsalaiset kämppikseni Rasmus Hultin ja Foad Hammounin. Kummatkin ovat mukavia (vaikka siis ovatkin ruotsalaisia…) ja jännitimme heidän kanssaan, minkälaiseen asumukseen pääsisimme. Yllätys oli melkoinen, kun saavuimme lähes linnamaiseen taloon, jonka pihalla odotteli Mercedes Coupé (vissiin perheen vara-auto). Saimme kaikki omat huoneet (entäs omat palvelijat? - latojan huomautus). Talossa oli kolme asuinkerrosta, sauna sekä kuntosali ja pihalla uima-allas (mikähän mahtoi olla veden lämpötila Sveitsin maaliskuulla? - latojan huomautus). Hyvin varustetuista oleskelutiloista löytyi myös se tärkein eli DVD-hylly, jossa oli kaikki mahdolliset levyt. Kuriositeettina mainittakoon, että perheen tytär (joka ei asunut kotona enää) oli vaatesuunnittelija ja hänen hyviä ystäviään olivat mm. Leonardo di Caprio ja Victoria Beckham, vain muutamia mainitakseni…

Torstaina piti sitten olla vuorossa karsinta, mutta koska olin sen ykkössijoitettu, pääsin suoraan pääsarjaan, kuten viime vuonnakin. Ehdin sitten hiukan harjoitella lainakamoilla (Rasmuksen housuissa — latojan huomautus) ja seuraamaan muitten, lähinnä Rasmuksen ja Elinan matseja. Elinan ammattilaisdebyytti alkoi ihan mahtavasti ja ennakkoluulottomasti, mutta lopussa vastustajan rutiini/kunto vei pitemmän korren. Päivän lopuksi arvottiin pääsarjapaikat, minä sain vastaani 5-sijoitetun Ranskan Fabien Verseillen, jonka olen kohdannut junnuaikoinani aikaisemmin 3 kertaa. Takaisin kämpille, ilta CSI:n parissa ja nukkumaan.

Perjantaina oli vuorossa eka kierroksen pelit. Rasmus hävis omansa tiukasti 2-3 ja sitten alkoi mun peli. Ekassa erässä vastustajan peruslyönnin painavuus vähän yllätti ja olin parissa minuutissa jo 1-5 tappiolla. Sen jälkeen erä eteni tasa tahtia, enkä saanut kaveria kiinni, joten hävisin sen 7-11. Toisessa pääsin itsekin vähän viemään peliä ja voitin sen hyvin ajoitettujen stoppareideni ansiosta 11-6. Kolmannessa lyöntini jäivät järjestään lyhyiksi tai menivät suoraan vastustajan mailaan, huono erä, kaverille 5-11. Neljännessä olin jo 5-2 johdossa, mutta hiljalleen iski väsymys ja kaveri puristi rinnalle ja ohi. Samalla oli kisat ohi mun kannalta. Varmasti tasaisin peli multa tätä kaveria vastaan koskaan (entäs se sun 3-0-voitto kesällä 2002 Amsterdamissa…? - latojan huomautus). Tulevaisuudessa varmasti kääntyy vielä voitoksi.

Jäimme vielä hallille loppupäiväksi ja illalla hyvästelin ruotsalaiset, jotka olivat lähdössä kotiin aikaisin lauantaiaamuna. Ehkä kirjoittelen vielä lisää loppupäivistä.