Eräiden pelaajien kiireiden vuoksi viikolla aikaistettuihin
Järvenpään SM-kisoihin A.D. 2005 ilmoittautui kaikkiaan
113 pelaajaa. Heistä kaikkiaan 6 peruutti osanottonsa syystä
tai toisesta, joten silti mainio saldo oli 107.
Kentät oli pistetty aivaan uuteen uskoon: lattiat oli hiottu,
seinät pesty ja lamput ja niiden sytyttimet vaihdettu uusiin ja
tehokkaampiin. Parin viikon takaiseen Järvenpää Openiin
verrattuna muutos oli todella suuri. Kolmoskentän eteen oli
rakennettu komea katsomo, joka oli heti avauspäivänä
hyvässä käytössä.
Yläkertaan oli perustettu kisatoimisto, josta käsin jaettiin todella hienoa H2O-logoista
keltaista kisapaitaa. Logo oli brodeerattu paidan etumukseen.
Tuomareilla oli ajan tavan mukaan vastaavat, mutta eriväriset
paidat, tällä kertaa haalean vaaleansiniset. Kerrankin
täytyy sanoa, että pelaajapaita oli tyylikkäämpi.
Naisten yleinen sarja
Naisten pelejä ei vielä perjantaina pelattu.
Miesten yleinen sarja
Neljä sijoitettua pelaajaa sekä arvan suosimana yksi
[5/8]-sijoitettu pelaaja pääsivät suoraan toiselle
kierrokselle: [1] Olli Tuominen, [2] Matias Tuomi, [3/4] Juha Raumolin,
[3/4] Erno Teitti sekä [5/8] Markus Vanhanen. Muut 22 taistelivat
jo perjantaina paikasta auringossa.
Lauri Valtola MiSq - [5/8] Iiro Salonen HSRC 3-1 (6-9, 9-4, 9-3, 9-7). Päivän
ehdottomasti laadukkain oli [5/8] Iiro Salosen ja sijoittamattoman
Lauri Valtolan kohtaaminen. Lauri oli pistänyt edellisenä
viikonloppuna MyyrSquash Openin loppuottelussa Larussa Matias Tuomin
ahtaalle, johtaen ensimmäistä erää suvereenisti jo
8-0. Matiaksen herääminen horroksesta toi tuolloin
hänelle 9-8-erävoiton. Tämä oli yksi kovimmista
squash-eristä, mitä olen koskaan nähnyt. Kun Iiro taas
oli vasta muutama viikko aikaisemmin toipunut sairaudesta, joka oli
estänyt pelaamisen ja harjoittelemisen, uskoin Laurilla olevan
helpon työn Iiron kaatamisessa.
Toisin kävi, Iiro toki vei ensimmäisen erän, muttei
jaksanut liikuttaa Lauria, jonka jalat olivat [Matiaksen ansiosta] sen
verran huonossa kunnossa, etteivät olisi kestäneet
pitkää peliä. Pahimmat hetket sattuivat kolmannen
erän loppuun ja neljänteen erään. Paikoitellen
Lauri oli kuin pronssiin valettu tuskan muistomerkki, mutta Iiro
ratkaisi (tai yritti ratkaista) pallot liian nopeasti. Viimeisillä
tahdonvoimillaan Lauri iski tarvittavat pisteet ja 3-1-voiton ja passin
toiselle kierrokselle.
Pyry Poikolainen MyyrSq - Kari Laurikainen Sq-88 3-0 (9-3, 9-6, 9-1). Pyry
Poikolaisen ja Kari Laurikaisen kamppailu oli kahden junnumestarin
hegemoniataistelu. Pyryhän vei alle 17-vuotiaitten poikien Suomen
mestaruuden vuoden alussa Esport Centerissä ja Kari vastaavasti
alle 19-vuotiaitten, Hameed Ahmedin sairastaessa. Kari lähti
tähän kamppailuun tarkoituksenaan
jäädyttää Pyryn peli. Höyhenenkevyet hipaisut
palloon eivät tuoneet kuitenkaan tulosta, vaan Pyry mukautui
täydellisesti vastustajansa tyyliin. Lehterillä tuntui
välillä siltä, kuin katsoisi puolella nopeudella
näytettyä elokuvaa.
Pyry meni menojaan, vaikka toisen erän alun 0-4-tilanne toikin
taas esille sen vanhan "pahan" Pyryn: epätoivoinen valitus ja
mailan roikotus näyttivät, ettei kaikki ole OK. Pari
pistemenetystä lisää olisi ehkä vienyt erän
Karille ja matsi olisi ollut taas kokonaan uusi. Pyry sai kuitenkin
koottua itsensä ja vei toisenkin erän. Kari, joka oli jo
saanut melkein nuolaistuksi (?), oli syystäkin vihainen ja sai
ylimääräisestä pallon läiskimisestä
tuomarilta varoituksen. Kolmas erä oli sitten enää
pelailua.
Heikki Ruotanen Sq-88 - Magnus Lindholm HSRC 3-1 (6-9, 9-3, 9-6, 9-3). Olin
odottanut paljon Mankun ja Heikki Ruotasen matsista ja Mankku vetikin
suvereenisti ensimmäisen erän itselleen. Näytti juuri
siltä, kuin pitääkin, kun C-rankingissa oleva pelaaja
ilmoittautuu yleiseen sarjaan: jotain siinä täytyy olla ja se
jokin on TAITO! Mankun hymy kuitenkin alkoi hyytyä toisessa
erässä ja kun vielä pelin loppupuolella
silmäkulmaan tullut mailanisku kirvoitti vuolaat verivirrat,
pelailtiin loppuosa sovussa. Heikki jatkoon, Mankku takaisin
kisajohtajan pallille.
Valtteri Aulin MiSq - Jarmo Karjala HSRC 3-0 (9-0, 9-0, 9-1). HSRC:n
väkivahva Jarmo Karjala sai vastaansa Mikkeliä edustavan
lahtelaisen Valtteri Aulinin. Aina iloinen ja innostunut Valtteri
pohdiskeli ennen pelin alkua mahdollisuuksiaan, totesi niitä
olevan ja lähti kentälle. En ole koskaan nähnyt
Valtterin pelaavan niin hyvin, niin viileän järkevästi!
Kun vielä Jarmo teki epätavallisen paljon
huolimattomuusvirheitä ja turhautui tästä, oli tulos
komea, voitto ja jatkopaikka Valtterille erin 3-0 (9-0, 9-0, 9-1).
[5/8] Tomi Niinimäki ESQ - Roni Berg JSK 3-1 (6-9, 9-3, 9-4, 9-3). Katselin
vielä syrjäsilmällä junnuvalmentaja Tomi
Niinimäen ja paikallisen junnun Roni Bergin ottelua. Tomi oli
odotusten mukaisesti koko ajan niskan päällä, vaikka
Roni veikin ensimmäisen erän. Mutta miksei Tomi naura
koskaan? Tuntuu siltä, ettei hänellä ole koskaan hauskaa
kössikentällä, vaikka peli sujuisikin. Tomppa jatkoon
Tuomas Häkkistä vastaan.
2. kierroksen parit:
[1] Olli Tuominen HSRC - Tommi Ryyppö YlivSq
Lauri Valtola MiSq - Heikki Ruotanen Sq-88
[3/4] Juha Raumolin HSRC - Valtteri Aulin MiSq
[5/8] Anssi Määttänen YlivSq - Pyry Poikolainen MyyrSq
[5/8] Tomi Niinimäki ESQ - Tuomas Häkkinen MiSq
[3/4] Erno Teitti LahtiSq - Kaj Stöör ESQ [5/8] Markus Vanhanen MiSq - Esko Nevalainen MiSq
[2] Matias Tuomi ESRC - Janne Koskelin MyyrSq
Katsokaapas seurajakautumaa 2. kierroksella: 1. Mikkeli, 5 pelaajaa! 2.
-5. MyyrSquash, HSRC, ESQ ja Ylivieska, 2 pelaajaa, 6.-8. ESRC, Lahti
ja Sq-88, 1 pelaaja. Minne on häipynyt vanhan mahtiseuran ESRC:n
"mahti"?
Miesten B-sarja
Pari positiivista ilmestystä jäi verkkokalvolle (ja jokunen jopa tärysellaiselle):
1. Jon Tapionlinna. Hyvät otteet viikko sitten MyyrSquash Openissa
saivat jatkoa, nyt kaatui Petteri Repo. Tässä Petterin oma
kommentti: "Jon pelasi varmasti eikä
antanut Petterin rikkoa pelin rytmiä kuin ajoittain. Hyvä voitto, joka
tuo lisää itsevarmuutta".
2. Joonas Jokela ja Markku Olkkonen. Hyvää peliä, jossa
Mikkelin poika lopulta veti pitemmän korren. Joonaksellekin
toivoisi hyvien pelien lisäksi myös onnistumisia eli voittoja.
3. Kimmo Puukko. Kaksikätinen Myyrmäen ihme puurtaa melkein
joka ottelussa täydet viisi erää. Nyt tuli voitto
helpommalla.
4. Iiro Stubin. Iiro on noussut komeettamaisesti kössitaivaalle.
Nousun myötä parantunut ranking-sijoitus tuo vastaan
myös hankalampia vastustajia. Iirolla on terveen itsevarma
suhtautuminen peliin. Pidä siitä kiinni, Iiro!
5. Timo Annala. No, vielä ei päästy näkemään (ja kuulemaan) Timoa, mutta huomenna sitten...
Miesten C-sarja
Vastaavasti ihan vaan pari mieleen jäänyttä juttua:
1. Tero Timberg. Pitää ESRC:n lippua ylhäällä,
yhtenä harvoista. Muilla oli vissiin muita kiireitä.
No niin, yhteen se jäi, omaa laiskuutta tietysti. No toisaalta,
hirveän montaa matsia ei C-sarjassa ehditty perjantaina pelata.
Lauantaina sitten uusin eväin, ja yritän seurata
näitäkin pelaajia.